Liikaa

Miten tämä voi olla nyt niin helvetin vaikeaa!? Paino ei laske, ei, se jumittaa 60 kilossa, eikä hievahdakaan suuntaan tai toiseen. Eilen jouduin syömään käsittämättömiä määriä, kuvottavia rasvaisia ruokia,suklaata, pakotietä ei ollut, joten pitäisi kai olla onnellinen ettei numerot olleet nousseet.

Puoli vuotta sitten se oli niin helppoa. Numerot laskivat kuin itsestään, 8 kiloa suli pois parissa kuukaudessa. Nyt syön vähemmän kuin silloin, liikun enemmän, eikä se näy missään. En ymmärrä, ahdistaa. Itkettää, olen suuri, ruma sika. Vihaan peilikuvaani, en vaivaudu enää edes meikkaamaan, jotten joutuisi katsomaan itseäni. 

En syö mielialalääkkeitäni enää, pelkään että nekin lihottaa ja ahdistaa kahta kauheammin. Olen varma, että saan potkut, työkaverit inhoaa mua, kaikki inhoaa mua, lamaannun peiton alle kahvikuppini kanssa ja poltan tupakan toisensa perään. Pitäisi ryhdistäytyä, pakata salivarusteet ja mennä polttamaan kehon loputtomia rasvavarastoja. Pakko, en kestä enää olla tässä kehossa.

Kajolla on synttärit ja lupasin tietenkin tehdä ruoan valmiiksi kun se tulee töistä. Se tarkoittaa kauppareissua, jota olen murehtinut ja pelännyt koko aamun. En halua että ihmiset näkevät minut ostelemassa ruokaa ja luulee että aion syödä ne itse. En halua että ne pääsevät naureskelemaan mielessään kun pullukka ostelee ruokia joita ei tarvitse, kun vyötärö ja reidet hyllyvät vararavintoa. Paniikkikohtaus tekee tuloaan vaikka kauppaan menoon on vielä tunteja.

Mitään sosiaalista elämää mulla ei ole enää. En halua nähdä yhtään ketään, en tahdo että kukaan näkee millaiseksi olen paisunut. En kestä kuulla lauseita tyyliin "ohho, ootpas lihonut!". Välttelen paikkoja joissa voisi nähdä tuttuja. Kuljen työn, salin ja kodin väliä peläten jatkuvasti että joku näkee minut, huomaa millainen valas minusta on tullut. Tuntemattomien ihmisten inhoavat katseet sattuu minun lyllertäessä eteenpäin. Haluaisin vain olla pieni ja huomaamaton, miksi sen täytyy olla näin vaikeaa?!

Kajo oli nähnyt unta, jossa juoksin loputtomasti laihtuakseni. Se oli tarrannut mun jalkoihin kiinni, mutta olin vain juossut ja raahannut sitä mukanani. Sekin sekoaa, hyvä minä. Vihaan itseäni, tekisi mieli vaan viiltää, polttaa, repiä itseäni, satuttaa itseäni keinolla millä hyvänsä, mutta eihän aikuiset ihmiset tee niin. Minä vihaan olla aikuinen.